Olen taas pikapuoliin pakkaamassa rinkkaani ja lähdössä vapaaehtoistöihin Thaimaahan. Jo alkuvuodesta päätin, että teen projektitöitä koko kauden ja viime viikot olen pohdiskellut sitä, että miksi oikein olen menossa projektiin ja mitä haluan viiden kuukauden aikana siellä saada aikaan.
Huomaan, että nälkä on kasvanut syödessä. Tuntuu siltä, että minun pitäisi saavuttaa työlläni jotain erityistä, mutta sitten ihmettelen omaa asennettani. Mitä vapaaehtoistyöllä voi viidessä kuukaudessa saavuttaa? Onko sillä mitä teen, oikeasti merkitystä.
Merikilpikonnien suojelutyötä ja ympäristönsuojelutyötä on tehty tässä paikassa jo 16 vuotta, josta saman organisaation kanssa 10 vuotta. Saavutuksia ja vaikutuksia on silti vaikea mitata. Riittääkö omaksi saavutukseksi se, että projekti jatkaa työtään niin kuin aiemminkin?
Vai olisiko hyvä tavoite se, että oppii ymmärtämään paikallisten tavoitteita ja pystyy tukemaan heitä niiden tavoitteiden saavuttamisessa. Entä, jos ne ovatkin projektin tavoitteiden kanssa ristiriidassa. Olen kuitenkin hyvin positiivisella mielellä lähdössä töihin. Saaren lähivesille on suunnitteilla useampia meriruohonsuojelualueita paikallisten aloitteesta.
Projektiorganisaatiomme ehdotti, että suojelualueisiin lisättäisiin pari meille tärkeää aluetta ja ne hyväksyttiin mukaan. Vau! Hieno fiilis. Vielä ei tiedetä, mitä se käytännössä tarkoittaa, mutta ehkä viiden kuukauden aikana sen näkee. Nyt ainakin näyttäisi siltä, että olemme paikallisten kanssa samoilla linjoilla. Tuskin maltan odottaa, että pääsen tekemään heidän kanssaan yhteistyötä.
Kirjoitan blogia kauden kulumisesta ja toivon, että monet teistä innostuvat lähtemään mukaan ja katsomaan itse paikan päälle mitä vapaaehtoistyössä saa aikaan.
Marjut
Thaimaan projektissa on monenlaisia uusia mahdollisuuksia ensi kaudella. Kautta on pidennetty kuukaudella ja projektiin voi osallistua joulukuun alusta huhtikuun loppuun.
Projektia on laajennettu myös viereiselle Koh Ran saarelle, joka on ekosysteemiltään hyvin erilainen kuin Koh Phra Thong. Vapaaehtoiset voivat osallistua projektiin molemmilla saarilla erikseen tai yhdistettynä esim. 3 viikon aikana. Ensimmäiset kaksi viikkoa opiskellaan merikilpikonnien suojelua ja tutkimustyötä Phra Thongilla ja eletään paikallisessa kylässä ja kolmannen viikon voi viettää Ran saarella Ecolodgen majoituksessa ja tutustua sademetsän elämään.
Vapaaehtoisilla on halutessaan mahdollisuus myös osallistua paikallisten koralliriuttojen kartoitukseen 10.joulukuuta-20.tammikuuta välisenä aikana. Tähän aktiviteettiin osallistuminen vaatii uima- ja snorkalustaitoa. Koralliriutan kartoitukseen tarvittava osaaminen koulutetaan paikan päällä eli muuta kokemusta tähän ei vaadita.
Toki sääolot ja mm. laskuveden aikataulut vaikuttavat koralliriutan kartoittamisen aikatauluihin. Näiden aktiviteettien lisäksi vapaaehtoiset voivat tutustua mangrovemetsän tutkimukseen ja suojeluun, meriruohoalueen kartoitukseen, maa- ja makeanveden kilpikonnien kartoitukseen sekä erilaisiin aktiviteetteihin paikallisessa kylässä.
Projektiin on tulossa vapaaehtoisia ainakin 19.12., 6.1. ja 20.1. Muinakin päivinä voi toki projektin aloittaa ja jos olet kiinnostunut matkaseurasta projektiin, niin kysele meiltä lisää info (at)ekomatkaajat.fi
Illumination ja CarbonSoft lahjoittivat Thaimaan projektille aurinkokennoilla varustettua led-valaisimia. Nämä helpottavat arkiaskareitamme pimeinä aamuina, sillä kylässä ei ole sähköä kuin muutaman tunnin ajan iltaisin. Suurkiitokset lahjoituksesta!
Pidämme info-tilaisuuden Thaimaan projektista maanantaina 7.1. kello 16-18 Hub Helsingin tiloissa, Annankatu 31-33 C. Tule mukaan kuulemaan ja keskustelemaan lisää projektista.
Reilun matkailun yhdistys järjestää jäsenillan teemalla vapaaehtoistyö keskiviikkona 9.1. kello 18-20. Ekomatkaajien jäsenet ovat myös tervetulleita mukaan. Ilmoittautumisia toivotaan etukäteen info (at) reilumatkailu.fi. Tilaisuus on maksuton.
Kesällä Kaisa, Sirpa ja Tiina osallistuivat vapaaehtoistyöhön merikilpikonnien pelastuskeskuksessa Linosalla. Kaikki kolme antoivat projektista hyvää palautetta ja kertoivat ihastuneensa Linosan saareen.
Tiina kirjoitti projektikokemuksestaan jutun. Tässä lyhyt pätkä jutusta:
"Päivämme vapaaehtoisina italialaisella Linosan saarella sijaitsevassa merikilpikonnien pelastuskeskuksella alkavat espresson keittämisellä. Kauppavuorossa oleva hakee päivän ruoat ja juomat ja kärrää ne ostoskärryillä pienen kylän katuja pitkin. Kymmenen maissa ajamme polkupyörillä turisteillekin auki olevalle keskukselle ja autamme paikallisia työntekijöitä parhaamme mukaan. Mittaamme loukkaantuneiden kilpikonnien hengittämistahtia, maalaamme puuaitoja, ompelemme uusia verhoja.
Vapaaehtoismatkailusta joutuu maksamaan. Osa pitääkin ajatusta kilpikonnien hoivaamisesta piskuisella välimeren saarella omalla rahalla hulluna; miksi kukaan haluaisi maksaa työnteosta omalla kesälomallaan?
Summat eivät kuitenkaan ole suuren suuria, niillä saa majoituksen ja raha menee hyvään tarkoitukseen; tässä tapauksessa merikilpikonniensuojeluun. Ja tärkeintä on muistaa, että vapaaehtoistyöntekijä on kuitenkin se joka yleensä hyötyy eniten.
Vapaaehtoismatkailussa pääsee lähemmäksi paikallista elämää ja arkea. Luonnonsuojelua ei katsota ulkopuolelta vaan kokemukset tulevat tekemisen ja osallistumisen kautta."

Etäadoptoi Calimero joululahjaksi ja autat eläintensuojelussa.
Merikilpikonnan adoption antaminen lahjaksi on varmaan jo monelle tuttu tapa auttaa paikallista projektia suojelemaan uhanalaisia eläimiä ja antaa samalla hyvä mieli myös lahjansaajalle.
Tämän lisäksi tarjoamme tulevaksi jouluksi mahdollisuuden auttaa myös koirien ja kissojen suojelussa ja kuntoutuksessa. Karibian yhteistyökumppanimme suojelukeskuksessa on tällä hetkellä 19 koiraa, joiden hoito ja ruokkiminen maksaa noin 200USD vuosittain. Keskukseen saapuessaa koira saattaa olla jopa leikkauksen tarpeessa, joten kustannukset voivat olla jopa 300USD per eläin.
Voit auttaa tätä upeaa projektiorganisaatiota, eläimen osa-adoptoinnilla 50€/vuosi tai adoptoimalla eläimen 200 eurolla ja jatkamalla apua 150€/vuosi. Vastineeksi saat sertikaatin adoptiosta, kuvan ja eläimen tarinan ja kerromme aina vuosittain kuulumisia projektista ja eläimistä.
Jos haluat yleisemmin tukea esim. Thaimaan tai Italian merikilpikonnaprojektien jatkuvuutta, voit lahjoittaa rahaa projektille ja antaa vaikka joululahjaksi. Jos kiinnostuit hyvää tekevästä joululahjasta, kerro se meille info (at) ekomatkaajat.fi
Calimeron tarina
Viisi vuotta sitten pari teiniä läheisestä kylästä toivat mustan ja laihan koiranpennun keskukseen. Se oli loukannut toisen takajalkansa pahasti, kun auto oli törmännyt siihen kylätiellä. Calimeron epäonneksi se ei päässyt heti tarvittavaan leikkaukseen sillä saarten väliä kulkeva lautta ei kulkenut moneen päivään. Muutaman päivän kuluttua Cali pääsi pieneläin sairaalaan, mutta sen jalkaa ei enää pystytty pelastamaan.
Cali joutui viettämään pieneläinsairaalassa kaksi viikkoa, jonka jälkeen Dario haki nyt kolmijalkaisen koiran takaisin pelastuskeskukseen. Yhden jalan puuttuminen ei kuitenkaan ole lannistanut Calimeroa, ja se juoksee kolmella jalallaan nopeammin kuin monet muut koirat neljällä. Cali on myös osoittautunut erittäin älykkääksi ja luovaksi koiraksi. Se rakastaa juoksemista rannalla ja lähtee mielellään vapaaehtoisten kanssa rannalle partioimaaan ja suojelemaan merikilpikonnia.
Cali tulee toimeen kaikkien koirien, kissojen ja ihmisten kanssa. Uimaan se ei kuitenkaan uskalla, vaikkakin rannallajuoksentelu on sen mielestä ihan parasta ajanvietettä. Calimero on osallistunut myös erilaisiin taideprojekteihin mm. nukketeatteriesitykseen ja videofilmeihin. http://www.youtube.com/user/Doiden#p/u/46/Cymn8U2bGt8
Lue muista etäadoptoitavista koirista Ekomatkaajien blogista englanniksi: http://ekomatkaajat.blogspot.com/2011/10/adopting-dogs-and-cats.html
Olemme aloittaneet yhteistyön silkkiapinoiden kuntoutuskeskuksen kanssa, joka sijaitsee noin 100km Sao Paolosta. Sikkiapinoita pyydystetään laittomasti lemmikeiksi ja monet omistajat eivät osaa huolehtia niistä kunnolla. Aikuistuessaan apinoista tulee helposti aggressiivisia ja niitä yritetään pitää aisoissa kurittamalla. Monet keskukseen saapuvista apinoista on huonokuntoisia, eikä niitä voida palauttaa luontoon.
Projektissa ei ole aiemmin ollut kansainvälisiä vapaaehtoisia, mutta kylläkin useita harjoittelijoita paikallisista yliopistoista. Tämä projekti on hieman poikkeus muista yhteistyöprojekteistamme, sillä emme ole vielä itse käyneet projektissa. Olemme kuitenkin tutustuneet projektiorganisaatioon, todenneet projektin tavoitteet hyviksi ja haluamme auttaa projektia kansainvälistymään. Lue lisää projektista
Jos sinulla on enemmän aikaa käytettävissä ja haluaisit tehdä vaikka opintoihin liittyvän harjoittelusi ulkomailla, tarjoavat monet vapaaehtoisprojektit hyviä mahdollisuuksia tähän. Joissain tapauksissa harjoittelijalta vaaditaan esim. biologian tai eläinlääketieteen opintoja, mutta harjoittelijoita tarvitaan monenlaisiin töihin, joten myös matkailualan tai viestinnän opintoihin voi saada kokemusta projekteista.
Esimerkiksi yhteistyökumppanimme Sri Lankassa on juuri avannut haun harjoittelijalle Elephant Transit -ohjelmassa. Harjoittelu kestää vuoden ja tehtävänä on toimia koordinaattorina kansallispuistossa toimivassa projektissa, jonka tavoitteena on huolehtia orvoista norsuista ja palauttaa ne takaisin luontoon. Tehtävänä on mm. järjestää maidontuotannon ja vedenlämmitysjärjestelmien rakentaminen ja käyttöönotto, matkamuistomyynnin aloittaminen, kyläyhteisön yhteistyöohjelman koordinointi jne.
Kysy lisätietoja harjoittelupaikasta info (at) ekomatkaajat.fi
Halusimme välittää tietoa myös tästä mahdollisuudesta oppia uutta ja matkustaa Euroopassa. Grundtvig työpajat kuuluvat EU:n Elinikäisen oppimisen ohjelmaan ja ne ovat osallistujille ilmaisia. Osallistujille maksetaan myös matkat, majoitus ja ruuat, joten osallistumisesta ei tule kuluja juuri ollenkaan. Ainoana vaatimuksena osallistumiselle on 18-vuoden ikä ja asumispaikkana jokin EU-maa.
Löydät listan eri työpajoista EU:n workshop katalogista ja lisätietoja osallistumisesta Cimon sivuilta. www.cimo.fi
Ekomatkaajat jäsenenä saat tietoa ja vinkkejä projekteista sekä apua hakuprosessiin.
Puolen vuoden jäsenyys maksaa vain 20€. Saat pienellä rahalla käyttöösi meidän kokemuksemme vapaaehtoisprojekteista ja reppukaupalla tietoa.
Liity nyt jäseneksi>>
Lähetä meille kertomus ja kuva vapaaehtoistyöstä ulkomailla ja saat vastineeksi Ekomatkaajien jäsenyyden 3kk ajaksi. Jakamalla kokemuksesi projekteista, autat toisia valitsemaan itselleen sopivimman ja samalla autat myös hyväksi kokemaasi projektia saamaan lisää vapaaehtoisia. Lähetä kertomus sähköpostilla info (at) ekomatkaajat.fi