April 2021

Kokemuksia vapaaehtoistyöstä

Posted By : Maria Ojajärvi/ 62 0

Vaikka emme tällä hetkellä maailmantilanteen takia pysty matkustamaan niin voimme haaveilla tulevista matkoista. Ekomatkaajilla haluamme toteuttaa ihmisten haaveet eläinten suojelusta ja luonnonsuojelusta. Meille on tärkeää, että asiakas on tyytyväinen matkaansa ja meillä onkin todella korkea asiakastyytyväisyys. Asiakkaiden kokemuksia vapaaehtoistyöstä on ilo lukea ja tässä blogissa haluan tuoda esiin muutaman matkapalautteen kolmesta eri kohteestamme.

Kokemuksia Thaimaa, Phra Thong

”Oli yksi elämäni parhaista viikoista, itku silmässä lähdin pois aamulla. Koh Phra Thong vaikutti niin syvästi minuun, että tuntuu kuin olisin ihan eri ihminen kuin ennen reissua. Olen ilman muuta menossa takaisin heti kun mahdollista.” -Anna (Thaimaa, Phra Thong)

“Palautetta kirjoittaessani en voi muuta kuin hehkuttaa kaikkea, mitä reissuun liittyi, matka oli kaikin puolin täydellinen. Saari on niin kaunis ja kaikki ne kokemukset, joihin vapaaehtoisina pääsimme osallistumaan, olivat niin ainutlaatuisia, että aika projektissa jää hienona muistona mieleeni. Uskon myös, että jatkossakin lähden vapaaehtoisprojekteihin mukaan. Erityisen kiitoksen antaisin Ekomatkaajilta tulleesta ennakkoinfosta projektiin liittyen. Paikalle oli helppo päästä perille hyvien ohjeiden avulla ja oli kiva saada muiden vapaaehtoisten yhteystietoja etukäteen, niin että pystyimme matkustamaan yhdessä perille. Ekomatkaajien projektista antama informaatio olosuhteista saarella oli totuudenmukaista ja takasi sen, että osallistujat osasivat odottaa, mihin olivat tulossa. Tällöin kaikilla vapaaehtoisilla oli hyvä ja sopeutuva asenne. Ruoka oli aivan loistavaa (erityiskiitos kasvisvaihtoehdoista) ja asuminen paikallisten perheiden luona oli kiinnostavaa. Perhe, jonka luona asuin, oli ystävällinen ja huoneeni mukava.” -Kaisa (Thaimaa, Phra Thong)

“Unohtumaton kokemus koko perheelle. Loistava vaihtoehto perinteiselle etelän lomamatkalle!”   -Ninni (Thaimaa, Phra Thong)

Kokemuksia Etelä-Afrikka, Marakele

”Afrikan Marakele oli upea kokemus. Ulkona nukkuminen upean tähtitaivaan alla, luonnon äänien keskellä, oli todella mahtava kokemus, joka varmasti jää mieleen loppuelämäksi. Jos eläimet ja ympäristöasiat ovat lähellä omaa sydäntä on Marakele varmasti käymisen arvoinen paikka.” -Tanja (Etelä-Afrikka, Marakele)

”Mahtava paikka ja ehdottomasti haluan lähteä uudestaan! Pala sydäntä jäi kyllä tuonne. Henkilökunta tiesi paljon luonnosta ja eläimistä ja osasi selittää asiat hyvin. Henkilökunta oli ihanan sekopäistä porukkaa, jonka kanssa oli helppoa tulla toimeen jo heti ensi hetkistä alkaen. Reissu opetti paljon myös kiinnittämään huomiota arjen pikku juttuihin ja tekemään ekologisempia valintoja. Opin paljon, kuinka mikäkin eläin/ kasvi vaikuttaa omalta osaltaan koko ekosysteemin toimintaan. Ei kyllä sanat riitä kertomaan miten upea kokemus tuo oli!” -Pinja (Etelä-Afrikka Marakele)

“Sanat eivät riitä kuvaamaan, miten huikea reissu oli. Todellinen once in a lifetime kokemus eläinrakkaille ja luonnossa viihtyville.” -Vappu (Etelä-Afrikka, Marakele)

Kokemuksia Espanja, Teneriffa

”Kokemus oli mukava ja ainutlaatuinen! Sain kahtena päivänä osallistua katamaraaneille tarkkailemaan delfiinejä ja valaita, sekä kertomaan turisteille järjestöstä. Muina päivinä osallistuin aktiviteetteihin ja tein töitä talolla. Valitsin eläinaktiviteetit, joten ulkoilutin rescue-koiria ja pääsin ratsastamaan. Teneriffan maisemat ovat upeita, samoin merellä. Eläinten kanssa työskentely ja vapaa-ajan vietto oli minulle mieluisaa. Aikaa sai viettää runsaasti ulkona ja auringossa, mikä on loman tarkoitus. Asuminen on melko vaatimattomassa talossa, mutta taloa remontoidaan jatkuvasti. Suosittelen Teneriffan valaiden ja delfiinien suojeluprojektia vapaaehtoishalukkaille, jotka haluavat yhdistää rantaloman tärkeään eläinten ja ympäristön hyväksi tehtävään työhön.” -Anita (Espanja, Teneriffa)

“Suosittelen tätä projektia lämpimästi kaikille, varsinkin nuorille. Projekti oli todella hieno uusi kokemus eikä sinne lähteminenkään ollut vaikeaa. Ekomatkaajat auttoivat hyvin kaikissa mieltä askarruttavissa asioissa.” -Asiakas (Espanja, Teneriffa)

“Matka meni erittäin hyvin! Tykkäsin todella paljon vapaaehtoistyöstä, jota oli mielestäni juuri sopiva määrä. Työ oli myös hauskaa ja kiinnostavaa! Kokeilin myös paljon kaikkea minulle uutta matkalla esim. sukeltamista ja surffaamista!” -Tony (Espanja, Teneriffa)

Lisää matkapalautteita löydät Facebookista ja Ekomatkaajien kotisivuilta.

 

-Monna

 

 

Rypsipelto Österlenissä.

Österlen – Viinimatka Ruotsin maaseudulle

Posted By : Linda/ 69 0

Koe eksklusiivinen ja räätälöity viinimatka idylliseen Österleniin Skånessa 2.-5. syyskuuta 2021. Viikonloppu on täynnä hyviä paikallisia ja paikallisesti tuotettuja ruokia, viinitilavierailuja, viininmaistajaisia ja maailmanluokan gourmet-kokemuksia yhdessäLM Travelin ja sommelier Lisen Espelandin kanssa.

Nautimme linnakokkien upeista ruuista, jotka perustuvat kauden herkullisiin ainesosiin, joita tarjoillaan huolella valikoitujen viinien kera Kronovalls Vinslottin tilalla, jossa saamme myös yksityisen opastetun kierroksen. Yövy neljän tähden Kiviks Hotell & Spassa, joka sijaitsee kauniilla kukkulalla vanhan Kivikin yläpuolella, meren äärellä, jossa on varmasti helppo nauttia ja rentoutua.

Olemme järjestäneet yksityisen vierailun viinin maistelun ja illallisen kanssa Skepparpsin viinitarhalla. Koemme Skoonelaisen siiderin ja calvadoksen maistelua Siiderikellarissa Kiviks Musterissa. Vierailemme huippumodernilla pohjoismaisella viinitilalla, jossa nautitaan ainutlaatuisesta viininmaistelusta ja lounaasta. Aloitamme Kiviks Hotell & Spasta viinimatkan yhteisellä illallisella.

 

Lämpimästi tervetuloa!

 

Matkan hintaan sisältyy:

  • 3 yötä jaetussa kahden hengen huoneessa Kiviks Hotell & Spassa
  • 3 herkullista aamiaista
  • Tervetuliaisillallinen hotellissa sis. viinipaketti
  • Yksityinen opastettu kierros Kiviks Musterissa lounaan, sekä Skoonelaisen siiderin ja calvadoksen maistelun kera
  • Kävelykierros kuohuviinin kera Kronovallin linnassa
  • Viininmaistelu ja illallinen sis. viinipaketti Kronovallin linnassa
  • Kierros, lounas ja viinin maistelua Pohjanmeren viinitilalla
  • Skepparpin viinitarhalla vierailu, jossa viinin maistelua, illallinen ja viinipaketti
  • Jaettu kuljetus viinimatkan aikana

Päivämäärä: 2.-5. Syyskuuta 2021

Hinta per henkilö: 12 990 SEK

Maksu: Rekisteröintimaksu 10% matkan hinnasta maksettava 10 päivän kuluessa varauksesta. Loppumaksu suoritetaan viimeistään 30. heinäkuuta 2021.

Matkan voi varata osoitteesta www.lmtravel.se tai sähköpostitse osoitteeseen info@lmtravel.se.

 

Autamme mielellämme Österlenin matkan varauksen tekemisessä.

 

Vanha musta veturi liikkeellä.

Vastuulliset kotimaan kesäkohteet 2021

Posted By : Linda/ 74 0

Matkoillamme korostuvat vastuullisuus, paikallisuus, ekologisuus, luontoarvot ja neljä vuodenaikaa. Reissuillamme sinä pääset tekemään ja kokemaan itse mahdollisimman paljon. Teemme yhteistyötä vain vastuullisten kumppaneiden kanssa ja kohteissamme tärkeintä on luonnon arvostaminen ja eläinten eettinen kohtelu. Näitä arvoja kunnioittaen haluamme tarjota sinulle elämäsi parhaan kesän täynnä upeita kokemuksia.

Haahkamatka Ahvenanmaalle 20. – 23.5.2021: Tee merkityksellistä työtä Haahkamatkalla! Haahkalla on luonnossa monta vihollista ja haahkakannat ovat laskeneet viime vuosina huolestuttavasti. Pääset rakentamaan hautoville haahkoille pesäsuojia ja hätyytämme pois uhkaavia petolintuja kuten merilokkeja ja kotkia. Suojelutyön ohessa viemme sinut vierailulle paikallisille tiloille. Pääset myös tutustumaan Ahvenanmaan upeaan saaristoon ja merielämään. Kohteisiin kuljetaan ekologisella sähköautolla.

Reissujuna: Helsinki – Savonlinna – Helsinki 9. – 11.7.2021: Hyppää reissujunaan määränpäänä ikimuistoinen elämys! Tässä junassa itse matka on se juttu. Reissujunassa kuulet live-musiikkia, nautit esityksistä ja pääset syömään ja juomaan oikeassa ravintolavaunussa. Tulevaisuudessa Reissujunan suunnitellaan olevan myös yöjuna, jolloin voit nukkua makuuvaunussa. Reissujunan kuvaillaan olevan ”risteily raiteilla”. Reissujunan kalustoon kuuluvat baari- ja ravintolavaunujen lisäksi makuuvaunuja, lasten leikkivaunu, matkatavaravaunut, uniikki klubivaunu sekä saunavaunu.

Pelto & gastronomia kierros 13.8.2021: Pelto & gastronomia kierros kestävän kehityksen hengessä Helsingissä. Sinulle, jolle maapallon hyvinvointi, kestävästi ja lähellä tuotettu ruoka ovat tärkeitä asioita. Vietä ikimuistoinen päivä pellolla ja ravintola Perhossa. Peltokierroksella tutustut villiyrtteihin ja pääset työskentelemään kestävän kehityksen teemoissa. Yrteistä päästään myös kokoamaan oma tee- tai yrttiseos kotiinviemisiksi. Peltokierroksen jälkeen kuljetamme sinut ravintola Perhoon, jossa opitaan, miksi kompostointi kannattaa ja nautitaan tietenkin maukas lounas. Lopuksi viemme sinut vielä kierrokselle Perhon Panimoon ja tarjoamme mahdollisuuden yrttioluen maisteluun. Kysy matkasta lisää info@ekomatkaajat.fi

Lue lisää ja varaa matka!

Nauti kesästä vastuullisesti Ekomatkaajien kanssa!

Mies kuvaamassa leopardia jeepistä käsin Marakelen kansallispuistossa.

Auta eläinten ehdoilla

Posted By : Linda/ 78 0

Itse yritän miettiä eläimiä katsellessani, elävätkö ne luonnonmukaista elämää? Onko ympäristö niille luonnollinen? Käyttäytyvätkö ne luonnolleen ominaisesti?

Miten voit auttaa vastuullisesti?

Thaimaassa asuessani näin useita tiikeripuistoja, joissa turistit saavat mennä silittämään tiikereitä ja ottamaan kuvia niiden kanssa. Turisti yksinkertaisesti luultavasti haluaa vain päästä lähelle eläimiä ja tutustua niihin paremmin. Mutta millä hinnalla? Tiikerit ovat vahvasti huumattuja ja sen takia rauhallisia. Eihän villille tiikerille ole luonnollista käytöstä maata paikallaan “rauhassa”, kun sadat turistit päivässä hääräävät ympärillä ottamassa kuvia. Tue ja auta eläimiä mielummin niiden säännöillä. Ekomatkaajien kanssa pääset Marakeleen, Etelä-Afrikkaan kansallispuistoon tekemään vapaaehtoistyötä havainnoiden norsuja, leijonia, sarvikuonoja, leopardeja, gepardeja ja hyeenoja. Riistakameroilla monitoroiminen ei häiritse eläimiä ja sinä voit auttaa uhanalaisia eläimiä, niiden luonnollista elämää tukien.

Suojelua eläinten säännöillä

Meillä Ekomatkaajilla, esimerkiksi juuri Phuketin elefanttikeskus on valittu kohteeksi, koska siellä eletään vahvasti elefanttien säännöillä. Itse olen myös vieraillut eräässä elefanttikeskuksessa, jossa elefantteja kylvetettiin. Minä ja ystäväni katselimme vierestä, että eikö tuo hermostuta eläimiä, kun 20 turistia pyörii ympärillä pesemässä sitä? Eikö sen olisi paljon mukavempi peseytyä yksin rauhassa? Siksi meidän elefanttikeskuksessa vapaaehtoisen työtehtäviin kuuluu muunmuassa ruoan valmistamista norsuille ja aitausten puhtaanapitoa. Pääset auttamaan, näkemään ja tapaamaan elefantteja täysin niiden ehdoilla.

Me ihmiset haluamme kitkeä eläimistä pois niiden luonnonomaisen käyttäytymisen, jotta meidän olisi helpompi hallita ja lähestyä niitä. Miksei tätä ajatella enemmän eläimen näkökulmasta?

Ekomatkaajilla haluamme auttaa eläinten ehdoilla.

Rantojen siivousta ja roskien keräämistä Costa Ricalla.

Vapaaehtoistyö on arvokasta auttamista ja ainutlaatuisia elämyksiä – Mitä jos sinäkin lähtisit? Osa 1

Posted By : Maria Ojajärvi/ 77

Olet varmaan joskus miettinyt vapaaehtoiseksi lähtemistä, mutta se on ehkä jäänyt jostain syystä aina vain ajatuksen tasolle. Tai ajatus on sinulle uusi ja haluaisit tietää siitä enemmän. Mitä se voisi todellisuudessa antaa? Mitä pitää tietää jos lähden?

Mitä vapaaehtoistyö todellisuudessa antaa?

Ekomatkaajien kautta pääset kokemaan koskettavia hetkiä eläinsuojelun parissa ja antamaan lukemattomille eläimille mahdollisuuden elää. Vapaaehtoistyö on arvokasta auttamista ja antaa sinulle elämänmittaisia ainutlaatuisia elämyksiä. Se on matka, joka vie sinut elämäsi seikkailuun. Vapaaehtoistyö auttaa sinua myös kasvamaan ihmisenä ja edistää omaa hyvinvointia sen lisäksi, että pääset auttamaan muita. Kestävä kehitys ja yhteisöllisyys ovat arvoja, jotka matkalla korostuvat.

Vapaaehtoistyö voisi siis antaa vaikka mitä. Tutustumista mahtaviin persooniin, uusia näkökulmia asioista, onnellisuutta ja yksinkertaisuudessaan mielettömän kokemuksen samalla tehden hyvää eläimille ja luonnolle. Se on työtä, joka koskettaa ja jää mieleen.

Mitä pitää tietää jos lähden vapaaehtoiseksi?

Vapaaehtoistyöhön lähtiessä tärkeintä on se, että matka kuulostaa omiin toiveisiin sopivalta. Se, että matka todella olisi mieluisa sinulle. Taitoa et tarvitse etukäteen ja jotkut kohteet sopivat myös esimerkiksi lapsiperheille. Jännittää ei siis tarvitse, asiantuntijat auttavat ja pääset varmasti nauttimaan täysillä uniikeista maisemista ja ikimuistoisista elämyksistä. Kunhan löytyy halu suojella eläimiä sekä luontoa on vapaaehtoistyö Ekomatkaajien kautta sopiva vaihtoehto sinulle.

On hyvä tietää myös se, että me Ekomatkaajilla teemme yhteistyötä vain tarkkaan valittujen kumppaneiden kanssa. On erittäin tärkeää, että eläinten elintilaan eikä toimintaan puututa. Vastuullisuuden kannalta voit siis luottaa meihin täysin. Jos haluat esimerkiksi kylpeä norsujen kanssa se ei kauttamme ole mahdollista. Ei tarvitse tietää valmiiksi, mitkä kaikki asiat todellisuudessa ovatkaan niitä huonoja valintoja ja aiheuttavat vahinkoa. Tärkeintä on, että löytyy halu saada lisää tietoa ja oppia enemmän erilaisista eläimistä ja ekosysteemeistä.

Meidän juttumme on yksittäisten asiakkaiden matkaunelmien toteuttaminen ja siksi kohteisiin haetaankin mukaan hakukaavakkeella. Laatu korvaa määrän ja siksi haluammekin, että jokaisella on mahdollisuus saada juuri omannäköinen matka eikä ketään pakoteta lähtemään mihinkään. Haluamme, että asiakas on tyytyväinen eikä kadu lähtöään. Todella harva vapaaehtoiseksi lähtevä katuukaan, se on matka, jonka jokainen tulee muistamaan!

Muista ottaa avoimuus, sopeutumiskyky sekä positiivinen mieli mukaan niin mikään ei voi mennä pieleen.

Osa 2 ilmestyy pian!

Monna

 

Lisää vapaaehtoistyöstä Ekomatkaajilla ja meidän kohteistamme!

 

 

Merikilpikonnan poikasen mittausta.

Vapaaehtoistyö ja eläimet

Posted By : Linda/ 92

Yhdistä matkustaminen ja eläinten auttaminen

Vapaaehtoistyö eläinten parissa antaa sinulle uusia kokemuksia ja eläimille mahdollisuuden selviytyä. Eläinten auttaminen lisää myös omaa hyvinvointiasi.

Matkustaminen saa täysin uuden merkityksen, kun yhdistät maailman näkemisen eläinten pelastamiseen. Kokemus on uudella tavalla ikimuistoinen, kun katsot merikilpikonnan kuoriutuvan munastaan ja näet sen sukeltamassa aaltoihin. Sinun ansiostasi.

Juuri näiden seikkojen takia meidän tavoitteenamme on kasvattaa matkailun positiivisia vaikutuksia.

Monia tapoja auttaa eläimiä

Tällä hetkellä me kaikki haaveilemme tulevista seikkailuista ja suunnittelemme sitä aikaa, kun taas voimme matkustaa. Mutta miten voit turvallisesti auttaa vapaaehtoisena eläimiä tämän vallitsevan tilanteen aikana?

Tässä muutama vinkki:

1. Lahjoittaminen. Voit ryhtyä eläinkummiksi tai lahjoittaa rahaa, ja näin tukea toimintaa etänä. Apua tarvitsevien eläinten määrä tulee kasvamaan, jos omistajat sairastuvat. Omistajilla voi myös olla vaikeuksia pitää huolta eläimistään lisääntyneiden taloudellisten vaikeuksien takia. Voit lahjoittaa Thaimaan elefanttien hyväksi.

2. Myös tarvikelahjoitukset tulevat aina varmasti tarpeeseen. Jos haluat lahjoittaa esimerkiksi vanhoja/käytettyjä läppäreitä, työkaluja, kiikareita, uudelleenladattavia pattereita, muistitikkuja, riistakameroita niin näitä voisi kerätä jo nyt varastoon. Voit sitten ottaa meihin yhteyttä, ja kun joku vapaaehtoinen lähtee seuraavan kerran matkalle, lähetetään tavaraa mukaan parhaamme mukaan esim. Marakeleen Etelä-Afrikkaan, jossa vapaaehtoiset auttavan kansallispuistossa uhanalaisia lajeja.

3. Virtuaalinen auttaminen. Näin voit usealla eri tavalla auttaa uhanalaisia eläimiä ihan kotoa käsin. Näit voit auttaa Teneriffan uhanalaisia delfiinejä ja valaita.

4. Nyt kun emme ole hetkeen päässeet ulkomaille, on myös oiva aika panostaa kotimaan eläinten auttamiseen. Yksi keino on tarjota kotihoitopaikka. Esimerkiksi Hesyn sivuilla voit tarjota kotihoitopaikkaa apua tarvitsevalle kissalle.

5. Joissain löytöeläintaloissa voit myös auttaa esimerkiksi siivoamalla tiloja – otathan huomioon turvalllisuusnäkökohdat.

Lue lisää Suomen eläinsuojelusta.

 

Jo pienillä teoilla voimme auttaa ja pelastaa lukuisia eläimiä. Haaveillaan yhdessä tulevaisuuden matkailusta eläinten hyväksi.