7 + 1 vinkkiä pakkaamiseen

 
 
 
 
photo-1539694145609-56f8f07448b1.jpg
photo-1534534573898-db5148bc8b0c.jpg

Tuntuuko matkaan lähtiessä pakkausvaihe ylitsepääsemättömältä suolta? Huomaatko matkalla pakanneesi vääränlaisia vaatteita? Toteatko matkan jälkeen, ettet käyttänyt puoliakaan mukaan ottamiasi tavaroita? Et ole yksin näiden ongelmien kanssa! Kokosin yhteen vinkit, joiden avulla meidän nelihenkinen perheemme matkustaa kevyesti. Viime vuonna matkustimme kaksi kuukautta ja kaikki tavaramme mahtuivat yhteen 60 litran rinkkaan.

Nappaa tästä talteen vinkit kevyempään pakkaamiseen.

1. Suunnittele

Millainen ilma kohteessa on? Minkälaisia vaatteita käytät kyseisessä ilmastossa kotona? Kuinka pitkään olet matkoilla? Viikon? Kuinka usein vaihdat vaatteita saman pituisena ajankohta kotioloissa? Jos viikon aikana käytät normaalisti kahta eri asukertaa, riittää se sama määrä myös matkoilla. Muista myös, että matkustusvaatteesi ovat yksi asukerta, eli parhaimmassa tapauksessa sinun ei tarvitse pakata niiden lisäksi kuin muutamat vaihtovaatteet.

2. Karsi

Kerää esimerkiksi sängyn päälle kaikki mitä ajattelet ottavasti mukaan. Karsi puolet. Karsi sitten vielä puolet. Tarkista, että kaikki vaatteet sopivat keskenään. Itse suosin matkoilla yksivärisiä legginsejä ja tunikoita. Niitä voi yhdistellä helposti. Älä pakkaa paitaa, joka sopii vain yksien housujen kanssa. Älä myöskään pakkaa vaatteita, joita et käytä kotonakaan. Jos ne superhienot housut ovat liian tiukat kotioloissa, on ne myös liian tiukat matkoilla.

3. Yhdistä ja purkita

Niin kivoja kuin kirjat ovatkin, ne vievät tilaa. Jos otat mukaan jonkin älylaitteen, voi siihen ladata sähköisiä kirjoja. Tarvitseeko jokainen perheen jäsen omaa hiusharjaa tai shampoota? Voisitteko käyttää yhteisiä? Itse jätän suihkusaippuat pakkaamatta. Käytän tarvittaessa shampoota peseytymiseen. Hanki pieniä purkkeja, joihin voit mitata tarvittavan määrän pesuaineita (shampoo, saippua yms.) ja rasvoja. Ennen kahden kuukauden matkaamme mittasin kotona, paljonko kulutan shampoota kyseisessä ajassa ja otin vain sen verran mukaan. Jos aiot käydä reissussa lenkillä, voisitko käyttää juoksulenkkareita myös kävelykenkinä ottamatta erillisiä siihen tarkoitukseen. Näin tein itse yhdellä matkalla. Voin myös suositella silkkimakuupussia! Menee todella pieneen tilaan ja toimii monissa eri ilmastoissa.

4. Pakkaa tiiviisti

Vaatteet vievät enemmän tilaa viikattuina, joten ne kannattaa joko rullata tai ihan vain laittaa muovi- tai kangaskassiin, josta pystyy ottamaan ilmat pois. Meillä on matkustaessa jokaiselle perheenjäsenelle oma pussi, joten tavarat löytyvät rinkasta helposti.

5. Pese

Kyllä, pyykkiä voi pestä myös matkoilla. Viikon reissulle toki voi ottaa kaiken tarvittavan, mutta pidemmälle kannattaa varata pyykinpesuainetta mukaan.

photo-1479888230021-c24f136d849f.jpg

6. Lapset

Lasten vaatteissa pätee sama kuin aikuistenkin, eli karsi ja varmista, että kaikki osat sopivat yhteen. Vaippoja ja vauvanruokaa myydään oikeastaan kaikissa maailman maissa, joten niitä harvemmin kannattaa kantaa kotoa mukana. Lapsemme ovat aina ruokailleet meidän lautasilta, myös perheemme moniallergikko. Matkoille suosittelen lapsille sormiruokailua, joten soseiden etsimiseen ei tarvitse kuluttaa aikaa. Lasten kirjat voi myös ladata älylaitteeseen. Pidämme lapsilla matkaleluja, eli pieni pussi, jossa on pikkuleluja, jotka he saavat leikkiin vain matkoilla. Näin niissä säilyy uutuuden viehätys, eikä koko ajan tarvitse ostaa uusia. Mukaan lähtee monesti myös piirustustarvikkeet.

7. Osta

Tarvittaessa voit ostaa paikanpäältä, jos jotain tarvitsee. Kahden kuukauden reissun aikana jouduimme ostamaan lapsille housuja, sillä he kasvoivat ulos mukaan otetuista. Ja olimme myös unohtaneet ottaa pienemmälle yöpuvun mukaan, joten kauppa kutsui. Mutta nämä eivät ole katastrofeja.

+ 1. Älä stressaa

Passit, rahat/pankkikortit, tarpeelliset lääkkeet. Nämä kun ovat mukana, melkein kaiken voi tarvittaessa hankkia paikan päältä. Pakkaaminen voi olla stressaavaa, jos siitä tekee sellaista. Ota riittävästi aikaa ja kuppi lempijuomaa, niin homma sujuu mukavasti.

Love and turtles, Heidi

PS. Kaikki ohjeet eivät tietenkään toimi jokaisessa tilanteessa tai jokaisella henkilöllä. Jos matkaan tarvitsee kumisaappaat, vievät ne tilaa, miten päin sitten ne pakkaatkin. Mutta, kun muuten tavaraa on vähän mukana, saa isotkin asiat mahtumaan helposti laukkuun.