Merikilpikonna uimassa meressä Phra Thongin rannoilla.

Uhanalaisten eläinten suojeleminen kannattaa

Posted By : Maria Ojajärvi/ 101 0

Söpöt ja pörröiset eläimet ovat hyvästä syystä monen luonnonsuojelujärjestön keulakuvina. Kissat ja koirat ovat suosittuja lemmikkejä. Kissavideot pysyttelevät suosituimpien videoiden joukossa. Pandat ja vastasyntyneet eläintenpoikaset ovat kaikki söpöjä. Tuskin uhraamme montaakaan ajatusta niille muille pikkueläimille, kuten hyönteisille, madoille ja pieneliöille, joiden varassa maapallon ekosysteemien säilyminen ja hyvinvointi kuitenkin on.

On helppoa antaa muutama euro sellaisen asian suojelemiseen, jonka näkee tai joka on käsinkosketeltava. Kuka sen sijaan suojelee ampiaisia? Ne eivät ole söpöjä eikä niitä voi silittää ja niillä on huono maine. Mehiläisten vähenemisestä maailmanlaajuisesti on puhuttu jo pitkään. Niiden vähenemisellä arvellaan olevan vaikutuksia koko maailman ruoantuotantoon. Kuinka moni kuitenkaan miettii tällaista, kun pelko joutua pistetyksi on kova?

Valtameret peittävät yli 70 prosenttia maapallon pinta-alasta. Vuosi 1997 julistettiin Kansainväliseksi koralliriuttojen vuodeksi ja pyrkimyksenä oli maailmanlaajuisesti suojella koralliriuttoja. Ilman suojelua koralliriutat todennäköisesti saattavat olla alle sadan vuoden kuluttua miltei hävinneet. Alueiden suojelu kannattaa, mutta meren salaisuuksista tiedetään liian vähän eikä niitä sen takia osata vielä kunnolla suojella. Ne ovat piilossa eikä niitä sen takia monikaan ajattele. Niitä ei näe. On kuitenkin monia helppoja tapoja auttaa ja suojella mm. koralliriuttoja. Tällainen tapa on mm. käyttää koralliystävällistä aurinkorasvaa.

Usein sanotaan, että et voi kaivata sellaista, mitä ei ole koskaan ollutkaan. Moni ei ole koskaan nähnyt koralleja. Harva on nähnyt elävää merikilpikonnaa. Asioita, joita ei ole nähnyt tai itse kokenut, ei helposti kaipaa. Kaivataanko näitä sitten, kun niitä ei enää ole? Uhanalaisten eläinten suojeleminen on helppoa ja vapaaehtoistyövoimin tehtävä suojelutyö on helppo yhdistää omaan lomamatkaan.

Kun matkustat ulkomaille, voisitko samalla tehdä hyvää työtä eläinten suojelemiseksi? Onko enää edes järkeä matkustaa vain huvin vuoksi? Voisiko hyvä vaihtoehto olla esimerkiksi kävellä autiolla hiekkarannalla tarkkaillen onko kilpikonna käynyt munimassa? Tämä tuntuu lomalta, mutta samalla teet merkityksellistä työtä keräten tärkeää dataa kilpikonnista. Suojelu kannattaa – yhä useampi merikilpikonna selviytyy vapaaehtoisten ansiosta!

En itse halua sanoa kahdenkymmenen vuoden jälkeen, että en tehnyt mitään asian hyväksi. On turha miettiä asioita siinä vaiheessa, kun kilpikonnia ei enää ole. Voisitko sinä auttaa uhanalaisia eläimiä nyt?

Tällaisia uhanalaisten eläinten suojelumatkoja tarjoaa Ekomatkaajat – voisitko sinä auttaa?

Rantahietikkoa Costa Ricalla.

Uhanalaiset eläimet tarvitsevat apuamme – myös ensi vuonna

Posted By : Maria Ojajärvi/ 69 0

Ekomatkaajat perui kaikkien asiakkaittensa maalis- ja huhtikuun matkat 13.3.2020 Ulkoministeriön ohjeistuksen perusteella. Tällä hetkellä asiakkaitamme ei ole maailmalla. Vaikka maailmalla yleisesti on uutisoitu positiivisista vaikutuksista eläimiin ja luontoon, on tilanne meidän kohteissamme erilainen. Näissä tarvitaan vapaaehtoisia auttamaan uhanalaisia eläimiä!

Etelä-Afrikan projekti sulki ovensa vapaaehtoisilta 24.3.2020 aluksi vähintäänkin kuukauden ajaksi. Ekomatkaajien kautta kohteeseen oli lähdössä 24.3. kolme asiakasta. Olin surullinen kaikkien matkan varanneiden asiakkaiden takia, koska he eivät päässeet lähtemään matkalle. Toisaalta päällimmäinen tunne oli helpotus, sillä tulevasta ei kukaan tiennyt. Onneksi he kaikki halusivat siirtää matkansa syksylle ja ovat yhä lähdössä kohteeseen heti kun se on mahdollista. Uhanalaisten eläinten suojeleminen muutaman viikon matkan aikana on monen haave. Näin saa yhdistettyä tärkeän ja merkityksellisen työn sekä matkailun huuman. Nyt kansallispuistossa ei ole vapaaehtoisia, joka tarkoittaa monen työtehtävän jäävän tekemättä. Tämä tilanne on kriittinen myös uhanalaisten eläinten takia, sillä mitä vähemmän puistossa on vapaaehtoistyöntekijöitä, sitä enemmän alueesta jää monitoroimatta.

Costa Rican projekti ilmoitti 13.3., että he ovat toistaiseksi sulkeneet ovensa ainakin 1.5. saakka. 17.3. sain tietää, että vakituinen kilpikonnatiimi jatkaa töitään nyt hartiavoimin. Uhanalaisista eläimistä pidetään huolta joka tapauksessa. Kilpikonnien kannalta tilanne on muuttunut jo nyt. Kun aiemmin kymmenet vapaaehtoiset keräsivät munia rantahiekalta useampi muna pääsi turvaan keinohautomoon. Nyt tässä kohteessa yhä useammat munat jäävät rannalle, jolloin ne tuhoutuvat nousuveden takia, eläinten syödessä ne tai ihmisten takia. Paikalliset syövät yhä tuoreita munia ja myyvät niitä ravintoloille. Muuttuneen tilanteen takia myös Ekomatkaajien kautta tehty varaus pysyy alustavien varausten joukossa. Onneksi maailmalta on uutisoitu myös paljon hyviä uutisia eläinten oloista.

Tällä hetkellä voi haaveilla tulevasta matkasta. Uhanalaiset eläimet tarvitsevat apuamme myös ensi vuonna. Suosittelen katsomaan vielä Ekomatkaajien uusimman Youtube videon.

Miltä sinusta tuntuisi?

Merikilpikonnan munia hiekassa.

Koronan vaikutus ekomatkailussa

Posted By : marmar/ 131 0

Tämän vuoden alussa Kiinan Wuhanista lähti leviämään uusi virus, joka kulkee nimellä COVID-19, koronavirus. Se on nyt levinnyt maailmanlaajuisesti ja vaikuttanut esimerkiksi useiden maiden taloudelliseen tilanteeseen, rajoittanut ihmisten liikkumista ja johtanut rajojen sulkemiseen.

Yksi suurimmista syistä miksi COVID-19 levisi niin nopeasti ympäri maailmaa, on luultavasti matkailu. Virus on todettu helposti leviäväksi. Kun joku tartunnan saanut matkusti maasta toiseen, kuljetti hän viruksen mukanaan ja pian se oli levinnyt ympäri maailmaa. Viruksen leviämisen vuoksi kaikkialla maailmassa on jouduttu rajoittamaan ihan arkipäiväisiäkin asioita, monissa maissa koulut ovat sulkeneet ja toimivat etäopetuksella sekä useat työpaikatkin ovat siirtyneet etätyöhön. Useita julkisia tiloja kuten kirjastoja on suljettu. Suurin osa ihmisitä välttää julkista liikennettä ja tämän myötä sitä on myös vähennetty. Kaikkialla ulos menemistä ei ole kielletty, mutta kotona pysymistä suositellaan. 

Miten tämä kaikki vaikuttaa kilpikonnien suojeluun?

Useat maat sulkevat rajansa ja lentoliikennettä vähennetään paljon ja jopa suljetaan kokonaan. Ihmiset eivät uskalla matkustaa minnekään edes kotimaansa sisällä. Tämä vaikuttaa myös matkayhtiöiden taloudelliseen tilanteeseen. Kun ei ole matkustajia, ei myöskään tule rahaa. Normaaleissa tilanteissa luultavasti esimerkiksi lentoyhtiöillä voi olla satoja matkustajia ja nyt kun niitä ei ole juuri ollenkaan ja näin lentoyhtiön tulovirta ehtyy. Myös turistikohteissa olevilla työntekijöille tulee hankalaa, sillä turisteja ei ole ja heidän toimeentulosa on uhattuna. Köyhissä maissa ja pienyrityksillä tällä on pahin vaikutus.

Ekomatkaajien toimintaan ja kohteisiin koronalla on suoria vaikutuksia. Kaikki matkat on jouduttu siirtämään keväältä syksylle.

Costa Rican merikilpikonnien suojelukohteessa vain varsinainen henkilökunta on enää paikalla. Vapaaehtoisia ole enää lainkaan toiminnassa mukana, vaan toiminta on jouduttu sulkemaan ulkopuolisilta ainakin 1.5.2020 saakka. Tämän johdosta merikilpikonnien munia jää poikkeuksellisen paljon hiekkarannalle eikä kaikkia poikasia saada pelastettua. Kaikki Costa Rican merikilpikonnalajit ovat uhanalaisia ja jos niitä saadaan pelastettua vähemmän, myös lajin toipuminen tilanteesta hidastuu ja vaikeutuu.

Paikkojen sulkemisella ja matkustamisen välttämisellä viruksen leviäminen saadaan paremmin haltuun nyt kun rokotetta ei olla saatu kehitettyä. Toivottavasti kuitenkin pystytään palaamaan mahdollisimman pian taas normaaliin arkeen, vaikka viruksen aisoihin saamisen jälkeen täytyy siitä toipua.

Ota meihin yhteyttä ja mietitään yhdessä, kuinka voisimme auttaa kilpikonnia nyt ja tulevaisuudessa! Voit lähettää meille sähköpostia info@ekomatkaajat.fi

Linnea Pirkkanen
TET-harjoittelija

Kolme norsua vierekkäin.

Ekomatkaajien tietoisku: Tiesitkö näitä asioita norsuista?

Posted By : marmar/ 97 0

Norsut ovat maailman suurimmat maalla elävät nisäkkäät. Ne painavat tavallisesti 2500 – 6000 kg, mutta afrikannorsut voivat painaa jopa 8000 kg. Norsujen aivot ovat 3-4 kertaa niin suuret kuin ihmisaivot, ja ne ovat yhtä monimutkaiset, tehden norsuista maailman älykkäimpiä eläinlajeja. Älykkyys ilmenee pitkälti erinomaisena muistina, tunneälykkyytenä ja itsetietoisuutena.

Norsuilla on tärkeä rooli ekosysteemin kannalta. Suuren kokonsa ansiosta ne raivaavat tiheää kasvillisuutta, joka auttaa metsien uudistumisessa, ja ulostaessaan ne levittävät syömiensä hedelmien ja kasvien siemeniä. Norsut myös kaivavat vettä esiin maan pinnan alta helpottaen muidenkin eläinten vedensaantia.

Norsuilla on töppöjalat, joiden astumapinta on tasainen. Niiden avulla norsut pystyvät kävelemään joustavasti ja uskomattoman kevyesti ja äänettömästi. Ne eivät kuitenkaan pysty hyppäämään suuren kokonsa vuoksi, mutta ne käyttävät jalkojaan kuulemiseen korvien lisäksi. Ne voivat aistia maanpinnan kautta matalien taajuuksien värinöitä. Norsujen pitkä, tunnistettava kärsä on hyvinkin monikäyttöinen, sen avulla norsu voi poimia asioita, ruiskuttaa vettä, juoda, päästää varoitusääniä ja tervehtiä lajitovereitaan.

Norsut ovat hyvin tunteikkaita eläinlajeja. Ne osaavat itkeä, nauraa ja hassutella. Ne myös ikävöivät lajitovereitaan, ja tunnistavat ne pitkänkin ajan jälkeen. Kun yksi lauman jäsenistä kuolee, norsut kokoontuvat kuolleen norsun ympärille, ja surevat monen päivän ajan. Kuten useat muut eläimet, myös norsut tunnistavat itsensä peilikuvasta. Norsu osaa esimerkiksi katsoa, onko se palanut auringossa, ja hoitaa itseään heittämällä hiekkaa auringonpolttaman päälle. Lisäksi, ihmisten tavoin norsut ovat ”oikea- ja vasenkätisiä” käyttäessään syöksyhampaitaan.

Noin 90 % norsukannasta on menetetty viimeisen vuosisadan aikana pääasiassa salametsästyksen ja norsunluukaupan vuoksi. Afrikassa tapetaan yksi norsu joka 25 minuutti. Aasiassa norsujen elinympäristö on enää 15% niiden alkuperäisestä elinympäristöstä ihmiskannan levittäytymisen takia. Norsukantaa yritetään pelastaa monien eri järjestöjen ja vapaaehtoistoiminnan kautta.

Tykkää Ekomatkaajat Facebookissa niin kuulet aina tuoreimmat uutiset ja saat tiedon tulevista tapahtumista.

Sofia

Henkilökuntaa ja vapaaehtoistyöntekijöitä Teneriffalla.

10 syytä miksi mieluummin lähteä matkalle, kuin jäädä kotiin!

Posted By : marmar/ 157 0
  1. Positiivisuuden maksimointi 

Matkalla pystyy ottamaan arjesta kaiken irti, sillä näkee ja kokee jatkuvasti uutta.  

Silmänräpäyksessä tavallinen arki muuttuu positiivisuuden huipentumaksi uusien elämyksien myötä. 

2. Uusiin kulttuureihin tutustuminen 

Mikä sen kiinnostavampaa, kuin tutustua omin silmin uuteen kulttuuriin ja nähdä paikallisten tapa toimia arjessa ja suhtautuminen elämään. 

Matkan aikana arvostus pieniin asioihin kasvaa huomattavasti. 

3. Unohtumattomien kokemuksien luominen 

Maisemat ympärillä ovat täysin erilaisia kuin Suomessa ja nämä ikuistuvat takuuvarmasti muistiin.  

Saatat olla työskennellyt vapaaehtoisena jo aikaisemmin, mutta silti jokaisella kerralla kokemus on erilainen. Koet hetkiä, jotka jäisivät muualla kokematta. 

4. Unohda oravanpyörä 

Haaveiletko irtiotosta omista töistäsi? Halua kokeilla erilaista arkea ja työntekoa? Vapaaehtoistyö on loistava vaihtoehto, kun olet burnoutin partaalla. Saat ajatuksesi muualle ja pääset auttamaan uhanalaisia eläimiä upeissa maisemissa. 

Matkustaessasi elät niin hetkessä, että tavallisen arjen huolet ja stressi jää kotimaahan (paras tunne ikinä)! 

5. Mukavuusalueelta poistuminen 

Matkalla tulee kokeiltua asioita, mitkä ei välttämättä heti ensimmäisenä tulisi mieleesi kotona. Eri ympäristö-, ihmiset-, kulttuuri- ja erilainen elämäntyyli.  

Matkustat vastuullisesti ja huomaat kuinka pienellä voit pärjätä matkustamalla ekomatkaajien arvojen mukaisella tavalla. Matkustaessa kynnys kokeilla uusia asioita pienentyy ja uskaltaa heittäytyä enemmän uusiin haasteisiin. 

6. Katso ja näe maailma uusin silmin 

Kasvatat matkustaessa luonnettasi rikastuttavilla kokemuksilla. Huomaamattasi sinusta tulee avarakatseisempi maailmaa- ja eri kulttuureja kohtaan. 

7. Kielitaidon kehittyminen 

Puhuessasi vierasta kieltä ulkomailla, kielitaitosi kehittyy automaattisesti. Asiaan ei kiinnitä huomiota välittömästi, mutta ajan kanssa tulet huomaamaan kehityksen. 

8. Avunannon hyödyntäminen 

Lähtiessäsi vapaaehtoistyöntekijäksi Ekomatkaajien kautta, sydämesi tulee täyttymään positiivisuudella mitä saat antamastasi avusta. Avunannon tuloksien näkeminen käytännössä on parasta mahdollista vastinetta antamallesi työpanokselle. 

9. Ansioluettelon täyttyminen  

On hyvä mainita ansioluettelossa, jos on tehnyt vapaaehtoistyötä ulkomailla. Työnantajalle on myös hyvä mainita, jos on matkustanut pitkiä aikoja yksin/ ollut seikkailemassa, se antaa tietyn kuvan ihmisestä jo työnantajalle.  

10. Hetkessä elämisen tiedostaminen 

Vielä lopuksi painotan, kuinka matkustaminen tuo sinulle niin paljon positiivista energiaa, kokemuksia, elämyksiä, ihmisiä ja uusia kohteita! Pian palatessasi reissusta, huomaat, kuinka kaipaatkin sitä hetkessä elämistä ja stressitöntä elämää. Useasti ihmiset huomaavat pysähtyneensä arkeen, eivätkä osaa ottaa kaikkea irti elämästä. 

Tykkää Ekomatkaajat Facebookissa niin kuulet aina tuoreimmat uutiset ja saat tiedon tulevista tapahtumista.

Inka

Rantojen siivousta ja roskien keräämistä Costa Ricalla.

Ekomatkaajille tärkeät asiat

Posted By : marlis/ 149 0
  1. Uhanalaisten eläinten suojelu

Suurimmassa osassa kohteistamme pääsee auttamaan eläimiä monilla eri tavoilla, esimerkiksi merikilpikonnia, norsuja, valaita, munkkihylkeitä ja delfiinejä. Uhanalaisten eläinten suojelu olikin syy, miksi koko yrityksemme on perustettu. Haluamme tarjota matkailijalle vaihtoehtoisen matkan perinteisille matkoille, joiden aikana voi auttaa uhanalaisia eläimiä, ja silti nauttia lomasta.

2. Positiiviset vaikutukset

Matkustaminen kuluttaa ympäristöä ja luontoa ja se on ollut viime aikoina paljon esillä kestävän kehityksen keskusteluissa. Meidän mielestä matkan tuoman hyödyn eläimille ja luonnolle tulee olla moninkertainen sen tuomiin ympäristöhaittoihin nähden. Tämän takia jaamme myös tietoa, miten kohteeseen pääsee maata pitkin.

3. Vastuullinen matkailu

Kaikissa kohteissamme vastuullisuus on suuressa arvossa, ja perillä kohteissa eletään ekologisesti ja tiedostetaan, miten eri valinnat vaikuttavat ympäristöön. Tehdään työtä eläinten ja luonnon ehdoilla. Kaikissa kohteissamme saa myös tärkeää tietoa vastuullisesti elämisestä projektiorganisaation työntekijöiden opastamana. Vastuullinen matkailu on helppoa – kyse on monesti pienistä teoista.

4. Paikallisten auttaminen

Kohteissa hyödynnetään aina paikallisia palveluita ja tuotteita. Se ensinnäkin edesauttaa paikallisten ja koko maan taloutta, ja on paljon ympäristöystävällisempää, kuin isojen, ulkomaisten ketjujen tukeminen. Tämä on myös vastuullista matkailua.

5. Vastuulliset valinnat

Vastuullisia valintoja voi tehdä aivan jokainen. Siksi tavoitteemme on jakaa tietoisuutta, miten näitä valintoja voi tehdä. Esimerkiksi kerromme, miten vähentää kulutusta ja välttää kertakäyttötuotteita. Meillä on monia neuvoja jokaista kohdetta varten, joten kysyä voi rohkeasti! Myös projektiorganisaatiot kohteissa auttavat ja jakavat neuvoja mieluusti.

6. Vastuulliset kumppanit

Teemme yhteistyötä ainoastaan vastuullisten yritysten ja kansalaisjärjestöjen kanssa. Ennen kuin myymme kohdetta asiakkaille, käymme ensin itse tarkistamassa kohteessa toimivan kansalaisjärjestön ja olosuhteiden laadun ja toiminnan. Näin tiedämme varmasti, että kaikki kohteet ovat arvojemme mukaisia, ja että asiakkaidemme ei tarvitse pettyä.

7. Tyytyväiset asiakkaat

Haluamme luoda upean elämyksen asiakkaillemme ja toteuttaa heidän unelmansa eläinten ja luonnon auttamisesta. Omin silmin näkeminen, miten oma työ on auttanut eläimiä ja luontoa, voi olla unohtumaton elämys kenelle tahansa. Jopa 99% asiakkaistamme on ollut tyytyväinen matkaansa.

8. Oppilaitosyhteistyö

Teemme paljon yhteistyötä oppilaitosten kanssa, ja otamme työharjoittelijoita iloisin mielin vastaan. Meillä on noin 1-2 työharjoittelijaa vuosittain. Harjoittelun aikana pääsee kokemaan, millaista on yrittäjän työ ja oppimaan lisää vastuullisesta matkailusta. Työtehtäviä on paljon erilaisia, kuten sosiaalisen median eri kanavien ylläpitoa, matkailtoihin ja muihin tapahtumiin osallistumista, tietopakettien luomista, blogin kirjoitusta… Harjoittelijoilla ei täällä tule tylsää!

Sofia